225 - Sotkamon ao ry
"A` SOTKUMAS OLLAH..."

Miten Sotkamo sai nimensä?
Muinoin vienalaiset kävivät retkillään "Ruotsissa". Paluumatkallaan he sotkeutuivat Sotkamon sokkeloisille vesille. Pirttijärveltä vedet veivät kolmeen suuntaan, joten miettivät, mihin tästä?
Yksi miehistä nousi rannan korkeimpaan puuhun, josta tähyili eri suuntiin. Tähyilyn perusteella miehet luulivat valinneensa oikean reitin soutaessaan Ison ja Pienen Sotkamojärven reitille. Niissä sokkeloissa päivän soutivat hokien ihmeissään; "A`sotkumas ollah...". Lopulta "Sotkumastaan" selvisivät ja näin tarina kertoo pitäjämme nimen syntyneen.
Sotkamo sijaitsee Oulun läänissä, Kainuun maakunnan eteläosassa. Kunnassa on n. 11000 asukasta ja kunnanjohtajana toimii Petri Kauppinen.
Sotkamossa on mainiot matkailu- ja vapaa-ajanvietto mahdollisuudet, sekä aktiivinen elinkeinoelämän kehittäminen.
Ammattiosastomme hallitus kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa, lisäksi on sääntömääräiset kokoukset keväällä ja syksyllä.
Meitä on n. 130 jäsentä. Jäsenemme työskentelevät Maakunta-kuntayhtymän palveluksessa ja yksityisissä hoivakodeissa sekä kunnan päiväkodeissa. Tarjoamme jäsenillemme koulutusta ja virkistystoimintaa, unohtamatta liikuntaharrastusta.
Vastaanotamme mielellään uusia ideoita tai haasteita! Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on kehittämisideoita ja vaikka ei olisikaan, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme.
SEURAA ILMOITTELUA ja tule mukaan virkeään joukkoomme!
Puheenjohtaja
pj Liisa Korhonen
super225(at)superliitto.fi

Sivujen päivittäjät: Mirja Klemetti, Mira Ruuskanen
27.10.2011